Tasa-arvoa ei ole sukupuolikiintiöt vaan mahdollisuus valita

Tasa-arvolaissa sanotaan, että julkista valtaa käyttävissä toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia. Lisäksi monissa yrityksissä esimerkiksi rekrytointitilanteissa annetaan automaattisesti etulyöntiasema sille sukupuolelle, jota esiintyy alalla tai työtehtävässä vähemmän. Nopeasti ajateltuna tämä saattaa vaikuttaa hyvältä käytännöltä, mutta todellisuudessa käytäntö on ongelmallinen.

Tasa-arvolaki ottaa huomioon vain niin sanotun toteutuneen tasa-arvon, eikä tarkastele asiaa syvällisemmin. Ylhäältä käsin annettu joustamaton luku ei anna yksilöille ja yhteisöille tarpeeksi liikkumavaraa. Laki kannustaa ja ohjaa positiiviseen syrjintään, jossa ihmisiä luokitellaan heistä itsestään riippumattomien ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Positiivisessa syrjinnässä ihmistä tarkastellaan osana ryhmää, eikä yksilönä. On väärin, että joku voi kärsiä tai hyötyä sukupuolestaan, vaikka sukupuoleen ei voi vaikuttaa.

Positiivinen syrjintä myös aiheuttaa monelle kunnalle paljon käytännön ongelmia. Esimerkiksi pieniin lautakuntiin on lähes mahdotonta nimetä sekä pätevimmät että ”tasa-arvoisimmat” jäsenet. Pienikin muutos valituissa henkilöissä asettaa naisten ja miesten suhteen hyvin erilaiseksi. Tämä johtaa siihen, että pätevät ihmiset rajautuvat luottamustoimen ulkopuolelle vain sukupuolensa takia.

Ainoa kriteeri, jolla luottamustoimiin valinnassa tulisi olla merkitystä, on henkilökohtaiset meriitit. Aidosti tasa-arvoisessa yhteisössä sukupuolen ei tulisi olla peruste tulla valituksi mihinkään, eikä milloinkaan. Koska kaikki naiset eivät edusta kaikkia naisia, eivätkä kaikki miehet edusta kaikkia miehiä, meidän tulisikin suhtautua sukupuoleen neutraalina asiana.

Argumentti sukupuolikiintiöiden puolesta on, että niiden avulla varmistetaan, ettei missään tapahdu rakenteellista syrjintää. Kuitenkin syrjintä on jo sekä perustuslaissa että monessa muussa säädöksessä erikseen kielletty teko, johon voidaan puuttua. Rakenteelliseen syrjintään ei tarvita korjaukseksi lakia, joka tosiasiassa itsessään on syrjivä. Meidän pitää rakentaa sääntöjen sijaan ennakkoluulotonta yhteiskuntaa. Tasa-arvotyön alku tehdään kannustamalla kaikkia yhtä paljon, mutta loppu onkin ihmisten omia valintoja ja päätöksiä.

On ymmärrettävä, että tasa-arvoa ei ole toteutunut tasa-arvo, vaan aito mahdollisuus valita huolimatta siitä, mitä muut samaa sukupuolta olevat henkilöt ovat valinneet. Kiintiöitetty yhdenvertaisuus perustuu sokeasti perustelemattomaan fiksaatioon tilastollisesta tasa-arvosta. Eli on siis vain päätetty, että tilanne on ongelmallinen, kun sukupuolia ei ole edustettuna tasavertainen määrä. Tämä on kuitenkin toissijaista, kun puhutaan yksilöiden pätevyydestä työhönsä.

1 KOMMENTTI

  1. Ajattelin itsekin noin, kunnes näin miten sukupuolikiintiöt paransivat keskustelun laatua esim. kuntien lautakunnissa. Aiemmin lautakunnat olivat vahvasti paitsi sukupuolettuneita myös ammatillisesti valikoituneita. Esimerkiksi tekniseen lautakuntaan hakeutui liikenne- ja rakennusalan ammattilaisia, jotka olivat pääasiassa miehiä. Tiesuunnitelmaa käsiteltäessä saatettiin keskustella esim. mahtuuko jäteauto kääntymään tien päässä ja mihin lumet aurataan. Kun sukupuolikiintiöt tulivat, paitsi sukupuolijakauma myös ammattijakauma muuttui, ja se toi uusia näkökulmia keskusteluihin. Esimerkiksi jalkakäytäviin alettiin kiinnittää enemmän huomiota.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here