Kuuluuko uskonnonvapauteen oikeus syrjiä seksuaalivähemmistöjä?

Jos uskonnolliset opetukset syrjivät seksuaalivähemmistöjä, onko kysymys vihapuheesta vai uskonnonvapaudesta? Mitä kaikkea uskonnonvapauden nimissä saa opettaa julkisissa kouluissa ja uskonnollisten yhteisöjen sisällä? Miten uskonnonvapaus ja sananvapaus sovitetaan yhteen tasa-arvon ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien yksilönvapauksien kanssa?

SDP:n Ilkka Kantola, Sinisen Tulevaisuuden Simon Elo ja Kokoomuksen Saara-Sofia Siren ottavat kantaa.

Ilkka Kantola: Uskonnonvapaus ei vapauta rikosvastuusta

Uskonnonvapauslain uudistamisen yhteydessä vuonna 2003 muutettiin myös uskonnonopetusta koskevia säännöksiä. Aikaisempi tunnustuksellinen uskonnonopetus todettiin uskonnonvapauden kannalta ongelmalliseksi, koska yhdistettynä oppivelvollisuuteen se tarkoitti velvollisuutta uskonnon harjoittamiseen. Uuden uskonnonvapauslain lähtökohtana oli uuden perustuslain säännös (11 §), jossa todetaan mm.: ”kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.” Nykyinen kouluissa opetettava ns. oman uskonnon opetus ei sisällä uskonnon harjoittamista.

Tukintani on, että tämä merkitsee sitä, että koulun uskonnonopetuksessa ei voida opettaa sellaisia arvoja, jotka ovat ristiriidassa Suomen perustuslakiin kirjattujen arvojen kanssa. Tällainen arvo on muun muassa yhdenvertaisuus. Uskonnon opetuksenkin tulee mukautua mm. perustuslain 6 §:n seuraavaan säännökseen: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” On selvää, että kuuluminen seksuaalivähemmistöön luetaan kiellettyjen syrjintäperusteiden joukkoon. Se on henkilöön liittyvä ”muu syy”.

Kouluopetuksen ulkopuolella, uskonnollisten yhdyskuntien omissa tilaisuuksissa, on tilaa uskonnon harjoittamiselle. Perustuslain 11 §:ssä todetaan myös: ”Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.” Uskonnon harjoittamiseen voi kuulua uskontokunnan omien arvojen opettaminen uskontokunnan jäsenille sekä arvojen ilmaiseminen julkisesti. Nämä voivat olla ristiriidassa esimerkiksi yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa. Perustuslain nojalla yksilöllä on oikeus perustuslaista poikkeavaan vakaumukseen ja mielipiteeseen. Jokaisella on toisaalta oikeus erota uskonnollisesta yhteisöstä ja olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen, jos esimerkiksi kokee uskonnon syrjivänä.

Vihapuheesta on kyse silloin, jos henkilö sanallisella tai muulla tavalla ilmaisten kehottaa ja kiihottaa toisia vihaamaan ja ilmaisemaan vihansa väkivaltaisella käyttäytymisellä esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuuluvia kohtaan. Uskonnollinen peruste ei oikeuta yllyttämään vihaamiseen eikä vihatekoihin. Uskonnonvapaus on perusoikeus siinä missä sananvapauskin, mutta rikoslainsäädäntö asettaa rajat sille, miten näitä oikeuksia saa toteuttaa. Ei uskonto, eikä mikään muukaan vakaumus vapauta rikosvastuusta.

Näytä teksti kokonaisuudessaan >>

Simon Elo: Kristityilläkin on uskonnonvapaus

Suomessa uskonnollinen lukutaito on heikentynyt ja samalla useilla ihmisillä herää uskonnoista kysymyksiä, jotka kaipaavat vastausta. Tämän ajan yleisin kysymys on, syrjivätkö uskonnolliset opetukset seksuaalivähemmistöjä? Onko kysymys vihapuheesta vai uskonnonvapaudesta?

Koska länsimaat ovat valtaosin kristillisiä maita kuten Suomi, on luontevaa pitäytyä tarkastelemaan asiaa kristinuskon näkökulmasta. Esimerkkinä käytän paljon tunteita herättävää keskustelua avioliiton määritelmästä.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon virallinen kanta on, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Kristillisessä avioliitossa on kaksi ihmistä, joista toinen on mies ja toinen nainen. Yksinkertaista.

Lähimmäisenrakkaus on yksi kristillisen uskon tärkeimpiä oppeja. Jokaisella ihmisellä on yhtäläinen ihmisarvo. Vaikka avioliitto on instituutiona varattu miehen ja naisen väliseksi, niin jokaista tulee kunnioittaa Jumalan luomana ainutlaatuisena ihmisenä. Oli sitten mies tai nainen, musta tai valkoinen, hetero tai homoseksuaali.

Vihapuhe määritellään Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa (R 97 20) näin: ”Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen. Tämä koskee niin aggressiivista suvaitsematonta kansallismielisyyttä kuin vähemmistöjen, siirtolaisten, ja siirtolaistaustaisten ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä heitä kohtaan.” [1]

Tästä määritelmästä katsoen on mahdotonta tulkita evankelisluterilaisen kirkon virallinen avioliittokanta vihapuheeksi. Kirkko ei lietso tai oikeuta minkäänlaista vihamielisyyttä, vaan vain määrittelee avioliiton instituution haluamallaan tavalla.

Suomen lainsäädäntö mahdollistaa samaa sukupuolta olevien siviilivihkimisen. Miksi kristillisen kirkon tulisi antaa oppiensa vastaisesti siunaus näille liitoille? Siihen ei voi, eikä saa kukaan pakottaa.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 16. artiklassa todetaan täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla oltavan oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on oltava yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen. [2]

Saman julistuksen 18. artiklassa puolestaan todetaan seuraavaa: ”Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.” [2]

Evankelisluterilainen kirkko harjoittaa uskonnonvapautta niin kuin se on perustuslaissa ja YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa kaikille turvattu. Lakisääteisen ihmisoikeuksien mukaisen avioliiton tarjoaa valtio.

Näytä teksti kokonaisuudessaan >>

Saara-Sofia Sirén: Uskonto ei saa loukata ihmisoikeuksia

Vapauteen kuuluu vastuu. Lähtökohta on siis, että ihmisten tulisi olla vapaita toimimaan parhaaksi katsomallaan tavalla – niin kauan, kunhan eivät vain aiheuta harmia muille. Tämä perusajatus pätee siis niin vaikkapa ympäristönsuojeluun kuin ihmisoikeuskysymyksiin. Sääntöjä ja sääntelytä tarvitaan nimenomaan turvaamaan heikomman asemaa.

Uskonnonvapaudella on Suomessa vahva tausta. Se nojaa niin perustuslakiin kuin YK:n ihmisoikeusjulistukseen. Kukin saa Suomessa uskoa, mitä haluaa. Tai olla uskomatta. Kysymys on omasta omatunnosta ja henkilökohtaisesta mielipiteestä.

Se ei tarkoita, että uskonnon nimissä saisi häiritä tai hankaloittaa muiden elämää. Tietenkään uskonnonvapaus ei oikeuta syrjimään, eihän uskonnonvapaus ole muuta lainsäädäntöä suurempi. Perusoikeudet turvataan perustuslaissa ja ihmisoikeudet turvataan kansainvälisissä sopimuksissa. Ketään ei saa asettaa eri asemaan minkään henkilöön liittyvän syyn tai ominaisuuden nojalla: ei uskonnon, eikä seksuaalisen suuntautumisen.

Vihapuhetta ei ole lainsäädännössä erikseen määritelty, mutta syrjintä kielletään yhdenvertaisuuslaissa. Joskus vihapuhe on laissa määriteltyä häirintää. Myös tasa-arvolaki kieltää seksuaalivähemmistöihin kuuluvien häirinnän. Häirintä on syrjintää.

Uskontoon, sen enempää kuin sananvapauteenkaan, vedoten ei siis ole oikeutta loukata toisten ihmisarvoa tai yksilönvapauksia. Sitä kuitenkin tapahtuu koko ajan. Yhä enemmän häirintä ja vihapuhe siirtyvät verkkoon. Sananvapauteen vedoten mölistään kaikenlaista, mutta monesti ilkeiden hyökkäysten tavoitteena on juuri hiljentää vastakkaisia näkemyksiä, eli siten rajoittaa sananvapautta.

Julkisissa kouluissa opetetaan tällä hetkellä lähtökohtaisesti enemmistön uskontoa. Elämänkatsomustietoa ja pienempien uskontojen opetusta järjestetään, kunhan kunnassa on kolme kyseiseen opetukseen oikeutettua oppilasta. Oppilaat voivat myös osallistua oman uskonnollisen yhdyskuntansa opetukseen. Uskonnollinen yhdyskunta voi olla rekisteröity tai rekisteröimätön, mutta sääntö on kaikille sama: toiminta ei saa loukata ihmisoikeuksia.

Kouluilla on laissa säädetty velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat lapset ja nuoret ovat muita alttiimpia kokemaan häirintää ja syrjintää kouluissa. Kouluissa tulisi ennen kaikkea opettaa muiden arvostamista, empatiaa ja ymmärrystä erilaisuutta kohtaan. Kysymykset ja tilanteet liittyen eri ihmisten taustoihin, kulttuuriin, uskontoon tai seksuaaliseen suuntautumiseen tulevat epäilemättä jatkossa nousemaan vain enemmän esille. Siksi syrjinnän vastaiseen työhön täytyy kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota ja ihan erityisesti juuri kouluissa.

Lainsäädännön tehtävä on varmistaa, että kaikkia ihmisiä koskevat samat oikeudet. Tasa-arvo ei saisi olla asenteista kiinni. Uskonto on mielipidekysymys, mutta ihmisoikeudet eivät sitä ole.

Näytä teksti kokonaisuudessaan >>

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here