Miten hyvinvointivaltion rahoitus turvataan?

Onko hyvinvointivaltio Suomessa kestävällä pohjalla? Miten hyvinvointivaltion vaatima rahoitus kerätään tulevaisuudessa? Tarvitaanko korjaustoimenpiteitä, jos hyvinvointivaltiota halutaan ylläpitää?

Ajatuspaja Toivon toiminnanjohtaja Sini Ruohonen, Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Kaisa Penny ja Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja kirjoittavat aiheesta.

Kirjalliset näkökulmat

Sini Ruohonen: Hyvinvointivaltio tarvitsee kaikkien työkykyisten panosta

Suomalainen yhteiskunta on hyvin toisenlainen tänään verrattuna aikaan, jolloin pohjoismainen mallimme rakennettiin. Sotien jälkeinen Suomi oli asuttu tasaisemmin, joten palveluista oli perusteltua huolehtia siten, että ne levittäytyivät kaikille alueille. Muuttoliikettä kaupunkeihin tapahtui, mutta väestö ei keskittynyt siinä määrin kasvukeskuksiin kuin tänä päivänä.

Väestön ikärakenne oli lähes päinvastainen kuin nyt – lapsia oli paljon ja tulevaisuus tehtiin pitkälti kasvavan sukupolven, suurten ikäluokkien, tarpeisiin. Työttömyys ei ollut suurikaan kansallinen ongelma, ja jos toimeentulon mahdollisuudet maaseudulla vähenivätkin, teollistuvassa Suomessa uutta työtä löytyi kaupunkiseuduilta.

Murroksen aika

Teollisuuden hegemonia työelämässä on taittumassa teknologisen vallankumouksen myötä. Se on jo käynnissä. Yhä useamman työn tuottavuutta on vaikea arvottaa vanhoilla mittareilla. Kellokortit lakkaavat toimimasta, kun työ ei ole sidottu paikkaan eikä aikaan.

Vaikka osa työstä muuttuu kansainvälisissä verkostoissa tehtäväksi asiantuntijatyöksi, osa ”vanhoista” ammateista säilyy. Nyt käynnissä oleva vallankumous tarkoittaakin pitkälti sitä, että työelämämme pirstaloituu ja monimuotoistuu.

Myös elämänkaaret ovat pidentyneet. Aiemmin putken alussa oli koulutus, sitten perheen perustaminen, noin 30-vuotinen työura ja lopussa eläkeikä. Nykyään yhä harvemman ihmisen tarina on tästä mallista. Monien elämässä polkuja on useita ja ne kulkevat rinnakkain ja risteävät.

Opiskeluja tehdään väistämättä työuran aikana. Tämä on välttämätöntä, koska muutosvauhdissa ei pysy ilman osaamisen päivittämistä. Ammatit voivat syntyä ja kadota kokonaan yhden ihmiselämän aikana. Yhteen työuraan voi mahtua monenlaista tekemistä ja erilaisia työsuhteita, kuten myös yrittäjyyttä.

Lapsia saadaan yhä vanhemmalla iällä. Ylipäätään perheen perustaminen ei ole kovin trendikästä. Syntyvyysennuste on alhaisimmalla tasolla koko sodanjälkeisessä Suomessa. Miten ratkaistaan esimerkiksi lastenhoito ja koulutus, kun lasten määrä ei riitä täyttämään luokkahuoneita? On tehtävä valintoja.

Työllisyyden nostaminen ratkaisun avain

Työttömyys on merkittävin hyvinvointivaltiota uhkaava vitsaus. Jos kaikki työkykyiset eivät anna panostaan yhteisen hyvän eteen, verorahamme menevät sosiaalitukiin. Ne eurot ovat kaikki pois lasten, sairaiden ja vanhusten huolehtimisesta, koulutuksesta ja osaamisesta sekä investoinneista. Kuten väistämättä myös ympäristöteoista, joita ilmastonmuutos vaatii tehtäväksi viimeistään nyt.

Sosiaaliturvaa ei voi laskea, sillä ihmisille on turvattava asuminen, syöminen ja muiden välttämättömien tarpeiden hankinta. Siksi työpaikkojen syntyminen ja työllisyyden kasvattaminen ovat ratkaisuja, joilla hyvinvointivaltiota voidaan rahoittaa jatkossa. Käytännössä se tarkoittaa uudistuksia verotukseen sekä joissain määrin hallinnollisten rakenteiden purkamista.

Verotusta, joka on tällä hetkellä yksi kireimmistä koko Euroopassa, voidaan muuttaa siten, että työnteko on aina kannattavampaa kuin työn tekemättä jättäminen. Kannustava verotus luo talouskasvua ja työtä.

Verotuksella ja lainsäädännöllä voidaan luoda edellytykset sille, että yrittäminen on yhä houkuttelevampi vaihtoehto hankkia toimeentulo itselle. Samalla työntekijöiden palkkaamiseen liittyviä riskejä on pienennettävä. Yrityksille on luotava maailman parhaat edellytykset kasvaa ja kukoistaa. Monesti rahallisen tukemisen sijaan tärkeämpää on ennustettavuus ja byrokratian vähentäminen.

Kansantalouden kannalta vienti on Suomelle elintärkeää ja kansainvälisille markkinoille suuntaaminen tulisi olla suomalaisten yritysten kasvustrategia. Yhteiskunnan on etenkin lainsäädännöllisesti ja verotuksellisesti tuettava tätä ajattelua.

Vaatimus poliittisesta päätöksenteosta

Yksi malli ei näytä enää vastaavan sitä, kuinka ihmiset voivat ja haluavat elää elämänsä – onpa kyse sitten työelämästä, kouluttautumisesta, asuinpaikasta tai perheestä. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointivaltion rakenteita ja rahoitusta on uudistettava radikaalisti.

Byrokratia on tunnetusti omiaan ruokkimaan itse itseään eli ainoastaan poliittiset päättäjät voivat halutessaan muuttaa suunnan. Jos päätöksentekokykyä ei löydy nykyisten rakenteiden purkamiseksi ja uusien luomiseksi, ajaudumme väistämättä tilanteeseen, jossa jonkinlaisen talousromahduksen ja kriisin kautta muutos tapahtuu hallitsemattomasti.

Hyvinvointivaltion idean on muututtava kaikille kaikkea -ajattelusta malliksi ”jokaiselle jotakin”.

Näytä teksti kokonaisuudessaan >>

Kaisa Penny: Kansainvälinen verojärjestelmä hyvinvointivaltion tulevaisuuden turvana

Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat tuottaneet vuosikymmenten saatossa maailman kilpailukykyisimmät yhteiskunnat, joissa asuu maailman onnellisimmat kansat. Menestys on perustunut vahvaan valtioon, joka on säännellyt, kerännyt veroja ja valvonut markkinoita. Samalla se on kouluttanut erittäin osaavan työvoiman, pitänyt sen terveenä ja hoitanut sen lapset ja vanhukset mahdollistaen laajan osallistumisen työmarkkinoille.

Vahva valtio on rakentanut infrastruktuurin, joka on tehnyt yritystoiminnan rakentamisen helpoksi ja turvalliseksi. Hyvinvoivissa ja tasa-arvoisissa yhteiskunnissa markkinoiden on helppo toimia, koska ne ovat vakaita ja turvallisia. Tarve investoida työntekijöiden koulutukseen, terveydenhoitoon tai lastenhoitoon puuttuu, toisin kuin monesta sellaisesta maasta, joissa on valittu universalismista poikkeava kehityspolku.

Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden kyky ylläpitää entisen kaltaisia palveluita ja tulonsiirtoja on kuitenkin ollut jo pitkään yhteiskunnallisen keskustelun kestoaiheita. Globalisaatio, väestön ikääntyminen, ilmastonmuutoksen vaikutukset (erityisesti sen aiheuttamat muuttoliikkeet) ja teknologioiden kehitys muuttavat hyvinvointivaltioiden toimintaympäristöä ja osaltaan uhkaavat myös niiden rahoituspohjaa. Suomen kaltaiset maat tarvitsevat avointa markkinataloutta ja vientimahdollisuuksia, mutta samalla ne avaavat mahdollisuuksia erilaisille verojen välttelylle, sosiaalisten oikeuksien polkemiselle ja maiden väliselle kilpailulle.

Globaali talous ja kansainvälisen kaupan kasvu ovat kiistatta lisänneet hyvinvointia, mutta ne ovat myös lisänneet yhteiskuntien sisäistä eriarvoistumista, varallisuuden keskittymistä ja heikentäneet yksittäisten valtioiden kykyä vastata markkinoiden vaatimuksiin.

Globaalit, hallitsemattomat markkinat aiheuttavat kriisejä, joita yksikään yksittäinen maa ei pysty estämään tai väistämään. Vuosikymmenen takainen finanssikriisistä alkanut ja eurokriisinä jatkunut taantuma vaikutti kaikkiin EU-maihin, vaikkakin erimittaisesti. Työttömyyden räjähdysmäiseen kasvuun yhdistetty talouskuria korostanut talouspolitiikka pitkitti ja syvensi taantumaa kaikissa unionin maissa, myös niissä, jotka olivat akuuttien kriisien ulkopuolella.

Samalla kun pankkeja pelastettiin, palveluja ja etuisuuksia leikattiin. Kokemus oikeudenmukaisuudesta ja hyvinvointivaltion turvasta järkkyi laajasti. Erityisesti nuoret sukupolvet ovat epäilleet hyvinvointilupausten pitävyyttä. Onhan nykyinen nuorten aikuisten sukupolvi ensimmäinen hyvinvointivaltioiden ajan sukupolvi, joka ei ole edeltäjiään vauraampi.

Hyvinvointivaltioiden ja niiden rahoituksen tulevaisuuden kannalta onkin keskeistä, kuinka luottamus palautuu ja oikeudenmukaisuuden kokemus säilytetään. Toisaalta tärkeää on luoda uusia, kansainvälisiä rakenteita vastaamaan globalisoituneen talouden aiheuttamiin haasteisiin.

Oikeudenmukaisuuden kokemus on välttämätöntä sääntelyn ja verotuksen legitimiteetin ylläpitämiseksi. Yhteiskunnan eri toimijoiden tulee kokea, että sääntelyllä, verotuksella ja tulonsiirroilla on oikeutus, ne toteutetaan oikeudenmukaisesti ja niistä saadaan yhteistä hyötyä. Pohjoismainen universalismi – jossa kaikki saavat jotain myös takaisin – on kyennyt tarjoamaan laajemman oikeudenmukaisuuden kokemuksen kuin esimerkiksi keskieurooppalaiset tai anglo-amerikkalaiset hyvinvointivaltiot, jotka ovat perustaneet toimintaansa vahvemmin köyhäinapu- tai hyväntekeväisyysajattelulle.

Hyvinvointivaltioita rahoitetaan myös tulevaisuudessa verotuksella. Se, miten hyvin kykenemme turvaamaan laajat ja tiiviit veropohjat, määrittää kunkin maan käytettävissä olevia hyvinvointiresursseja. Laajat ja tiiviit veropohjat auttavat pitämään verokannat matalampina, mikä puolestaan auttaa globaalissa kilpailukyvyssä.

Yksittäisen eurooppalaisen maan kykyä ylläpitää omaa hyvinvointivaltionsa rahoituspohjaa määrittää yhä enemmän se, millaiseksi kansainvälinen verojärjestelmä ja veropolitiikan yhteistyö kehittyy. Mikäli kykenemme puuttumaan verovälttelyyn ja rajoittamaan veroparatiisien toimintaa, hyötyvät ennen kaikkea pohjoismaiden kaltaiset hyvinvointivaltiot ja sitä kautta tavalliset ihmiset. Vain kansainvälisellä yhteistyöllä voidaan puuttua veronkiertoon, veroparatiisien toimintaan ja monikansallisten suuryritysten pyrkimykseen kilpailuttaa maita toisiaan vastaan.

Euroopan unionilla on tässä keskeinen rooli. Jäsenmaiden samankaltaisuus, olemassa olevat rakenteet ja yhteistyön kulttuuri sekä unionin markkina-alueen merkitys mahdollistavat toimet, joilla on globaalia vaikutusta. Tänä vuonna voimaan tuleva EU:n veronkiertodirektiivi, OECD:n laaja verovälttelyn vastainen ohjelma ja automaattisen verotietojen vaihdon kehittyminen ovat hyvä alku. Seuraava askel on yhteisen ja yhtenäisen yritysveropohjan luominen unioniin.

Julkisessa keskustelussa esiin nousee yhä enemmän esityksiä rajat ylittävän veropolitiikan kasvattamisesta. Vaihtoehtoina on joko ns. omien varojen kerääminen Euroopan unionin käyttöön tai yhteisten verojen luominen. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa tuotot palautuisivat jäsenmaihin. Tällaisia esityksiä ovat tehneet esimerkiksi yli 50 taloustieteilijän ja tutkijan ryhmä Thomas Pikettyn johdolla ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron.

Hyvinvointivaltioiden tulevaisuus on kiinni myös siitä, miten vastaamme aikamme suuriin uhkiin, ilmastonmuutokseen etunenässä. Siksi myös Euroopassa olisi kuunneltava huolella Yhdysvalloissa herännyttä keskustelua Green New Dealista. Hyvinvointivaltioiden tulevaisuus on kiinni siitä, miten voimme vastata ilmastonmuutoksen asettamaan haasteeseen oikeudenmukaisesti ja hyvinvointia säilyttäen.

Näytä teksti kokonaisuudessaan >>

Lauri Kajanoja: Veronkorotuksia, säästöjä vai uudistuksia?

Suomessa on useimpiin muihin maihin verrattuna suuri hyvinvointivaltio. Se koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen on sosiaaliturva. Siihen kuuluvat esimerkiksi työttömyyskorvaukset, eläkkeet ja lapsilisät. Toisen osan muodostavat hyvinvointipalvelut kuten terveys- ja sosiaalipalvelut.

Hyvinvointivaltioon liittyvät julkiset menot rahoitetaan joko verotuloilla tai julkisella velanotolla. On rajansa sillä, kuinka paljon velkaa julkisen sektorin kannattaa ottaa tai kuinka paljon se pystyy ottamaan. Siksi ennemmin tai myöhemmin kaikki julkiset menot pitää lopulta rahoittaa kokonaisuudessaan verotuloilla.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kun väestön ikääntyessä hyvinvointivaltion menopaineet kasvavat, verotusta on pakko kiristää saman verran. Toki se on yksi mahdollinen keino, mutta ei ainoa. Hyvinvointivaltion menojen kasvulle voidaan tehdä tilaa myös säästämällä muista julkisista menoista. Kolmannen keinon muodostavat niin sanotut rakenteelliset uudistukset, joihin palaan alempana.

Kaikkiin tapoihin, joilla hyvinvointivaltion rahoitus voidaan turvata, liittyy arvovalintoja, jotka on syytä jättää vaaleilla valituille edustajille. Arvovalintoja liittyy toki myös siihen, minkälainen ja minkä kokoinen hyvinvointivaltio on tavoiteltava. Virkamiesasiantuntijan näkökulmasta voi kuitenkin arvioida niitä keinoja, joilla valittuihin tavoitteisiin voidaan päästä.

Mikä voi olla verotuksen kiristämisen rooli, kun on tarve vastata hyvinvointivaltion menopaineiden kasvuun? Verotusta kiristämällä on epäilemättä mahdollista rahoittaa osa menojen kasvusta, jos niin päätetään. On kuitenkin syytä ottaa huomioon, että useimpien verojen kiristämisellä on haitallisia sivuvaikutuksia. Esimerkiksi työn verottaminen raskaasti vähentää sen tekemistä.

Suomessa verotus on kaiken kaikkiaan kansainvälisessä vertailussa melko kireää. Kun lasketaan yhteen kaikki verot ja sosiaaliturvamaksut ja suhteutetaan ne talouden kokonaistuotantoon, saadaan kokonaisveroaste. Se oli Suomessa viidenneksi korkein 28 EU-maan joukossa vuonna 2017 EU:n laatimien tilastojen mukaan.

Kun verotusta kiristetään, sen haitalliset sivuvaikutukset kasvavat sitä enemmän, mitä kireämpää verotus on lähtötilanteessa. Haittavaikutukset voivatkin Suomessa lisääntyä merkittävästi, jos verotusta kiristään nykyisestä paljon. Verotusta kiristämällä on siis mahdollista rahoittaa julkisia menoja nykyistä enemmän, mutta merkittävään kiristämiseen liittyy riskejä, joita on syytä välttää.

Toisaalta verotuloja on mahdollista kerätä nykyistä pienemmillä haitallisilla sivuvaikutuksilla, jos uudistetaan verotuksen rakennetta. Tällaisissa uudistuksissa yhden suuntaviivan muodostavat laajat veropohjat ja tasaiset veroasteet. Toinen on painopisteen siirtäminen työn verotuksesta haittaveroihin sekä kiinteistöjen ja kulutuksen verottamiseen.

Verotuksen uudistaminen kuuluisi niin sanottuihin rakenteellisiin uudistuksiin. Monilla erilaisilla rakenteellisilla uudistuksilla voidaan parantaa työllisyyden ja talouskasvun edellytyksiä. Näin on mahdollista kohentaa hyvinvointivaltion rahoittamisen mahdollisuuksia ilman verotuksen kiristämistä ja suoranaisia menoleikkauksia.

Työllisyysasteen rooli on mahdollisissa rakenneuudistuksissa tärkeä. Ilman sen nousua nykyisen hyvinvointivaltion rahoittamisen turvaaminen näyttää vaikealta. Yksikään yksittäinen uudistus tuskin tuottaisi ratkaisevaa nousua työllisyysasteeseen, mutta useamman toimenpiteen yhteenlaskettu vaikutus voi olla merkittävä.

Tutkimustiedon valossa työllisyyttä olisi mahdollista kasvattaa muun muassa perhevapaauudistuksella, niin sanotun eläkeputken alarajan nostolla tai koko putken poistamisella sekä ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen tason porrastamisella työttömyysjakson keston mukaan. Työllisyyden kehityksen kannalta oleellista on epäilemättä myös se, että koulutusjärjestelmä ja aktiivinen työvoimapolitiikka toimivat tehokkaasti.

Muihin mahdollisiin rakenneuudistuksiin kuuluvat asuntojen rakentamisen edellytysten kohentaminen, kilpailua lisäävät uudistukset niillä aloilla, joissa siihen on vielä tarvetta, sekä erilaiset tuottavuutta parantavat toimet julkisesti rahoitetuissa palveluissa. Lisäksi uusi eläkeuudistus näyttää Suomessa aiempaa perustellummalta nyt, kun syntyvyys on vähentynyt. Tulevan talouskasvun kannalta tärkeää on myös se, että innovaatiotoiminnan edellytykset ovat kunnossa.

Jotta uudistuksilla olisi tuntuvia vaikutuksia hyvinvointivaltion rahoittamisen turvaamiseen, niitä tarvitaan useita. Edellä luetelluista uudistuksista tuskin kaikki ovat välttämättömiä, mutta vaaleilla valittujen edustajien olisi hyvä valita niistä parhaaksi katsomansa, jos he haluavat säilyttää nykyistä muistuttavan hyvinvointivaltion.

Näytä teksti kokonaisuudessaan >>

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here